Minun mummallani ei juurikaan ollut mielikuvitusta. Hän antoi meille lapsenlapsille lahjaksi kirjekuoria. Ihan pienestä pitäen. Kerran sain häneltä sellaisen lahjan, jonka lapsi mieltään ”oikeaksi” lahjaksi. Se oli vauvanukke, mutta minä en ollut enää leikkinyt vauvanukeilla vuosiin. Olin kuitenkin haljeta ilosta, kun mummalta jotain henkilökohtaista. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että nuo kirjekuoret olivat oikeita lahjoja, koska niiden sisällä oli mahdollisuus ostaa mitä halusin. Mahdollisuus valita, mahdollisuus – mikä ettei – käyttää päätäntävaltaa. Ostaa tai olla ostamatta. Ja minähän ostin, mutta olin myös ostamatta.

Äitini piti huolen siitä, että ainakin osa rahoista laitettiin määräaikaiselle säästötilille, vaikka neljäksi vuodeksi. Sehän oli tietenkin lapselle ja nuorelle ikuisuus. Eli yhtä hyvin nuo rahat saattoi unohtaa. Sitten 18-vuotiaana sain päättää mitä rahoilla tehdä. Osa jäi tilille, osalla matkusteltiin. Äitini on myöhemmin kertonut, että hän oli helpottunut ja ylpeä siitä, että jotain jäi ”tallelle”, etten lähtenyt maailmanympärysmatkalle.

Vuoden ulkomailla oltuani aloitin opiskelijaelämän Suomessa. Huomasin, että pankkitilin saldo laskee opiskelijalla nopeasti ja opintotuki ei riitä elämiseen. Säästöihin en halunnut kajota, joten välillä siivosin toimistoja, välillä myin jäätelöä. Vähitellen huomasin, kuinka palkitsevaa säästäminen oli. Kyllä, olin näinkin epätrendikäs nuori nainen! Noihin aikoihin katsoimme kaikki ”Sinkkuelämää” ja silmämme avautuivat uusille hienouksille: Manolo Blahnikin kengille ja Fendin käsilaukuille. Minua kuitenkin vaivasi sarjassa se, että Carrie laski käyttäneensä 40 000 dollaria kenkiin, mutta jaksoi iloita 25 000 dollarin kirjaennakosta. Matematiikka ei täsmännyt. En minäkään ollut immuuni 00-luvun kulutusjuhlille. Minun Guccini ostettiin kuitenkin -50% alennuksella, koska tuttuni oli kyseisessä yrityksessä kirjanpitäjänä. Verkostoituminen kannattaa aina!

Vähitellen aloin jopa tutustua eri sijoitusvaihtoehtoihin: paappani suosimat valtion obligaatiot, toisaalla määräaikaiset säästötilit….niiden tuotot tuntuivat jotenkin masentavan pieniltä. Kaikki se ponnistelu säästämisen eteen tuntui jotenkin ansaitsevan parempia tuottoja. Olin myös jääräpäisesti opiskellut vain epäkäytännöllisiä humanistisia aineita ja mietin muuttoa takaisin ulkomaille. Olisiko siis järkevää…ostaa asunto Suomesta?

Mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin kuullut jonkun tutun sanovan: ”olisinpa ostanut sen asunnon silloin 80-luvulla / 90-luvun laman aikaan / vuosi sitten.” Koska jälkiviisaita potentiaalisia asuntosijoittajia oli lähipiirissäni pilvin pimein, päätin että minä, 24-vuotias opiskelija olisin se rohkea, joka rokan syö ja joka ei tulevaisuudessa voivottele menetettyjä tilaisuuksia. Ja nyt, 10 vuotta vanhempana ja viisaampana (?) voin huokaista helpotuksesta. Kyllä se kannatti!  Miksi ja miten? Siitä seuraavalla kerralla. ❤Avaimet