Miksi asuntosijoittaminen on hyvä vaihtoehto naisille?

Olen sitä mieltä, että asuntosijoittaminen on hyvä sijoitusmuoto kenelle tahansa. Asuntosijoittamisen opas on jo kirjoitettu, sen nimi on Osta, vuokraa, vaurastu (Joonas Orava & Olli Turunen / Talentum). Suosittelen siis sen lukemista lämpimästi. Jos kuitenkin ajattelemme asuntosijoittamista naisen näkökulmasta, haluaisin tuoda esiin seuraavat asiat:

1) saat luultavasti vähemmän palkkaa kuin miehesi / vanhat miespuoliset opiskelukaverisi tai koulukaverisi

2) elät luultavasti kauemmin kuin miehesi, mutta eläkkeesi tulee olemaan pienempi.

3) olet ollut ehkä muutaman vuoden poissa työelämästä kotona lasten kanssa, joka on ennestään pienentänyt eläkettäsi.

4) olet luultavasti naisvaltaisella alalla ja viihdyt siellä. Et suunnittele alanvaihtoa vain siksi, että saisit parempaa palkkaa.

5) haluat ehkä joskus viettää välivuoden, lähteä ratsastamaan Argentiinan pampalle tai joogaamaan Intiaan. Silloin olisi hyvä, jos olisi jotain tuloja, jotka eivät riipu työpanoksestasi. (Tämän elämäntyylin velho on Timothy Ferriss. Teoksessaan ”4 tunnin työviikko” (Basam Books) Ferriss osoittaa, että maailmanmatkaajaksi ryhtyminen ei olekaan kovin hankalaa.)

Sen kummemmin tasa-arvokysymyksiin paneutumatta (niistä saisi kokonaisen blogin kokoon), näitä eroja on mahdollista kuroa fiksuilla asuntosijoituksilla.  Ehkä 300 € kuussa ei tunnu suurelta summalta, mutta mieti, mitä joutuisit tekemään saadaksesi vastaavan palkankorotuksen? Joutuisitko tekemään ylitöitä? Hankkimaan lisäkoulutusta? Onko edes moinen palkankorotus alallasi mahdollinen? On siis aika ottaa härkää sarvista.

Ehkä paras kuulemani sijoitusneuvo on ollut: ”tee sellaisia sijoituksia, jonka ansaintalogiikan ymmärrät.” Ymmärrät siis, miksi sijoituksesi tuottaa sinulle rahaa. Asuntosijoittaminen täyttää ihmisen perustarpeen, kaikki tarvitsemme katon päämme päälle. Suurin osa meistä on itse asunut vuokralla, joten osaamme arvioida vuokra-asuntomarkkinoita myös vuokraajan näkökulmasta. Opiskelukaupungeissa asuneet tietävät, miten lähes jokainen kimppakämpässä tai solussa asuva huokaa aika ajoin: ”löytyisipä jostain mukava yksiö”.

En päästäisi ilmoille mitään näin kornia, ellen todella tarkoittasi sitä: Asuntosijoittaminen on hauskaa! Asuntonäytöissä käyminen on mielenkiintoista! Uudiskohteiden tutkiminen rakennusliikkeiden sivuilla on innostavaa! Meistä varmaan jokainen innostuu OMAN asunnon ostamisesta. Miksi et sitten voisi innostua myös sijoitusasunnon ostamisesta? Ajattele, että haluat tarjota jollekin sympaattiselle opiskelijalla hienon kodin. Ehkä joskus itsekin saatat asua tuossa asunnossa, ehkä laskeaksesi varainsiirtoveroa, ehkä elämäntilanteesi muuttuessa. Ajattele joustavasti.

Tosiasia on, että useiden naisten tempperamentti ei sovellu pörssimarkkinoiden seuraamiseen. Aika moni meistä kokee sen liian tylsäksi tai vaikeaksi. Asuntoilmoitusten plaraaminen onkin ihan toinen juttu! Miksi sitä ei sitten kannattaisi kääntää tuottavaksi sijoitustoiminnaksi? Me naiset olemme myös aika hyviä ihmistuntijoita ja usein sosiaalisempia kuin miehet. Meistä on kivaa tutustua ihmisiin ja valita sopiva vuokralainen. Meitä ei haittaa vaikka vuokralainen soittaa ja kysyy neuvoa pyykkituvan varaamisessa. Meistä se on oikeastaan vain mukavaa.

Ehkä olen saanut sinut vakuuttuneeksi asuntosijoittamisen järkevyydestä. Nyt siis ”miksi” on käsitelty. Seuraavaksi edessä onkin ”miten.” Eikä se ole edes kovin hankalaa.

Omaa päätä vai pääomaa?

Minun mummallani ei juurikaan ollut mielikuvitusta. Hän antoi meille lapsenlapsille lahjaksi kirjekuoria. Ihan pienestä pitäen. Kerran sain häneltä sellaisen lahjan, jonka lapsi mieltään ”oikeaksi” lahjaksi. Se oli vauvanukke, mutta minä en ollut enää leikkinyt vauvanukeilla vuosiin. Olin kuitenkin haljeta ilosta, kun mummalta jotain henkilökohtaista. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että nuo kirjekuoret olivat oikeita lahjoja, koska niiden sisällä oli mahdollisuus ostaa mitä halusin. Mahdollisuus valita, mahdollisuus – mikä ettei – käyttää päätäntävaltaa. Ostaa tai olla ostamatta. Ja minähän ostin, mutta olin myös ostamatta.

Äitini piti huolen siitä, että ainakin osa rahoista laitettiin määräaikaiselle säästötilille, vaikka neljäksi vuodeksi. Sehän oli tietenkin lapselle ja nuorelle ikuisuus. Eli yhtä hyvin nuo rahat saattoi unohtaa. Sitten 18-vuotiaana sain päättää mitä rahoilla tehdä. Osa jäi tilille, osalla matkusteltiin. Äitini on myöhemmin kertonut, että hän oli helpottunut ja ylpeä siitä, että jotain jäi ”tallelle”, etten lähtenyt maailmanympärysmatkalle.

Vuoden ulkomailla oltuani aloitin opiskelijaelämän Suomessa. Huomasin, että pankkitilin saldo laskee opiskelijalla nopeasti ja opintotuki ei riitä elämiseen. Säästöihin en halunnut kajota, joten välillä siivosin toimistoja, välillä myin jäätelöä. Vähitellen huomasin, kuinka palkitsevaa säästäminen oli. Kyllä, olin näinkin epätrendikäs nuori nainen! Noihin aikoihin katsoimme kaikki ”Sinkkuelämää” ja silmämme avautuivat uusille hienouksille: Manolo Blahnikin kengille ja Fendin käsilaukuille. Minua kuitenkin vaivasi sarjassa se, että Carrie laski käyttäneensä 40 000 dollaria kenkiin, mutta jaksoi iloita 25 000 dollarin kirjaennakosta. Matematiikka ei täsmännyt. En minäkään ollut immuuni 00-luvun kulutusjuhlille. Minun Guccini ostettiin kuitenkin -50% alennuksella, koska tuttuni oli kyseisessä yrityksessä kirjanpitäjänä. Verkostoituminen kannattaa aina!

Vähitellen aloin jopa tutustua eri sijoitusvaihtoehtoihin: paappani suosimat valtion obligaatiot, toisaalla määräaikaiset säästötilit….niiden tuotot tuntuivat jotenkin masentavan pieniltä. Kaikki se ponnistelu säästämisen eteen tuntui jotenkin ansaitsevan parempia tuottoja. Olin myös jääräpäisesti opiskellut vain epäkäytännöllisiä humanistisia aineita ja mietin muuttoa takaisin ulkomaille. Olisiko siis järkevää…ostaa asunto Suomesta?

Mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin olin kuullut jonkun tutun sanovan: ”olisinpa ostanut sen asunnon silloin 80-luvulla / 90-luvun laman aikaan / vuosi sitten.” Koska jälkiviisaita potentiaalisia asuntosijoittajia oli lähipiirissäni pilvin pimein, päätin että minä, 24-vuotias opiskelija olisin se rohkea, joka rokan syö ja joka ei tulevaisuudessa voivottele menetettyjä tilaisuuksia. Ja nyt, 10 vuotta vanhempana ja viisaampana (?) voin huokaista helpotuksesta. Kyllä se kannatti!  Miksi ja miten? Siitä seuraavalla kerralla. ❤

Oletko fiksu raha-asioissa?

Työkaverini Claudia tapasi arvioida tulevia ja menneitä työkavereitamme käyttämällä adjektiiviä ”smart”. Hän napsutti sormiaan ja sanoi: ”Ihmisestä näkee aika nopeasti, onko hän ”smart” vai ei.” Työpaikassamme oli nopea tempo ja vähitellen minäkin huomasin, että – toden totta – jos en ollut ”smart” olisin pudonnut kärryiltä jo ensimmäisen viikon aikana. Olen miettinyt sopivaa käännöstä ”smartille” ja ehkä fiksu on paras mahdollinen.

Me naiset olemme fiksuja monessa asiassa: osaamme tehdä useampaa asiaa yhtä aikaa, osaamme ajatella luovasti hankalissa tilanteissa ja hallitsemme monta roolia – joskus jopa samanaikaisesti. Fiksuus ei ole pelkästään älykkyyttä. Se on organisaatiokykyä, delegointia, hyödyntämistä ja neuvottelutaitoa. Kaikkia näitä tarvitaan taloudellisissa asioissa, päätöksissä, sijoittamisessa ja suunnittelussa. Miksi meille naisille taloudelliset asiat ovat kuitenkin niin vastenmielisiä? Miksi uudet kengät ovat niin paljon houkuttelevammat kuin +100 euroa pankkitilillä. Milloin ne sulkevat toisensa pois ja missä tilanteessa ne molemmat ovat mahdollisia?

Minun ratkaisuni on ollut asuntosijoittaminen. Aloitin sen 24-vuotiaana opiskelijana. Kuten jotkut miehet minua kutsuisivat, olin nuori naisasuntosijoittaja. Nuo kaksi määrettä kertovat ehkä kaiken,  nuoruutta eikä naissukupuolta ei yleensä liitetä asuntosijoittamiseen, poikkeusta pitää siis erikseen korostaa. Olin tuohon aikaan opiskelija – ei suinkaan kauppatieteiden, vaan minusta oli hyvää vauhtia tulossa filosofian maisteri. Olin lukiossa kieltäytynyt ylimääräisistä matematiikan kursseista enkä halunnut kirjoittaa matematiikka, en lyhyttä, enkä pitkää. Koska: ”minä ei ikinä tule tarvitsemaan sitä mihinkään.” Voi pojat, kuinka väärässä sitä ihmislapsi voi olla. Rakkaat vanhempani eivät kuitenkaan enää jaksaneet tapella minun kanssa (myös) tästä asiasta, joten matematiikka jäi kirjoittamatta ja pyörä on pitänyt keksiä muutaman kerran uudelleen myöhemmin elämässä matematiikan saralla. Myönnän sen nyt 33-vuotiaana nöyrästi.

Miten sitten onnistuin kasvattamaan sen verran pääomaa, että sain ostettua ensimmäisen asuntoni? Se onkin sen verran pitkä juttu, että jätän sen seuraavaan kertaan. ❤